Fimecon 10 vuotta

Fimecon juhlii 2.4.2023 10 Vuotta.

Kymmenen vuotta sitten pohdimme työkaverin kanssa Varkauden yritystalossa oman suunnittelutoimiston perustamista. Pienen tutkimustyön jälkeen suunnitelma yrityksen perustamisesta ja kasvamisesta paljastui järkeväksi pienin alkuaskelin. Perustamisestaan asti Fimeconin missiona onkin ollut suunnitella luotettavasti ja asiakaslähtöisesti toimivia koneita ja laitoksia. 

Arvoista lähtevä intohimo on yhdistänyt alusta asti Fimeconin asiakkaita, työntekijöitä, toimittajia ja vaikuttajia. Sama sisäinen palo tehdä arvojensa mukaista työtä on näytellyt isoa osaa Fimeconin tiimin kuin yhteistyöverkoston rakentumisessa. Yli yhdeksänvuotisen Fimecon-matkani aikana olen viimeistään ymmärtänyt, että oma energia kannattaa suunnata niihin asioihin, jotka tuottavat merkityksellisyyttä ja hyvää ympärille.


Tänä keväänä juhlimme Fimeconin 10-vuotista matkaa. Tänä aikana maailma on mullistunut. Kevät 2020 jäi historiaan pandemiakeväänä ja helmikuussa 2022 ajatuksemme valtasivat uudet uhkakuvat. Sota ja aseelliset konfliktit tulivat lähemmäs meitä kuin koskaan aiemmin tämän sukupolven elinikänä. Kaiken tämän keskellä luotettavuudesta on tullut elinehto, vaatimus ja lisäarvo. Haluammekin juhlia synttärikevättä kiittämällä ihmisiä, jotka ovat olleet eri tavoin osa Fimeconin tarinaa.  Fimeconin perusperiaate on aina ollut suunnata katse kirkkaasti kohti tulevaa, mutta nyt on aika muistella Fimeconin kuplivaa ja tapahtumarikasta vuosikymmentä.

 

Toimitusjohtaja Aki Maaranen